torstai 18. huhtikuuta 2024

Stockmann Hullut Päivät, Kevät 2024 tilaus

Hellou!
Eipä taaskaan mennyt hommat suunnitelmien mukaan...
Olikin sitten viime viikolla lisää terveyskeskuksessa juoksemista, kun sain ensimmäisellä diabetes-hoitajan käynnillä tietooni, että mulle oli lääkäri määrännyt vielä insuliinin käyttöön sekä kolesterolilääkkeen...
On tässä joutunut siis lisää hengittelemään, sopeutumaan ja opettelemaan uusia asioita :/.
Noh, sain viikonloppuna onneksi myös laitettua hakemuksen niin kesätöihin kuin opiskelemaankin, joten ehkä tämä tästä.
Edelleen toki v*tuttaa kuin pientä oravaa ja ärsyttää tämä arvojen ja ruuan tarkkailut ja miten ne vaikuttaa mihinkin... Eilen opin, että arvo 4.3 ei ole mulle hyvä ainakaan siitä tärinästä päätellen, mikä kroppaan tuli yllättäen... Välipala oli unohtunut... Jatketaan opettelua siis!

Mutta eilen sain haettua mun Stockmannin Hullujen Päivien tilauksen, niin katsotaan se nyt tähän väliin!

Ei lähtenyt homma sittenkään lapasesta, kun suurin osa oli ehtinyt loppumaan, kun ehdin keskiviikkona puolen päivän aikaan koneelle :p.
Muistaapahan seuraavalla kerralla, että ehkä pitää Sokokselta käydä ne tuotteet nappaamassa (siellä kun olisi niitä ollut silloin, kun kävin 3+1 päivillä :p).
Noh, sain kuitenkin jotain pientä kokeiluun!

The Inkey List on kiinnostanut mua todella paljon jo melko pitkän aikaa (muutaman vuoden).
Koska silmänympärysvoide oli loppumassa, niin tuossa setissä se mua kiinnosti eniten, mutta samalla kiinnosti koko setti, kun pääsee useamman tuotteen kokeilemaan.
Setissä oli siis:
* The Inkey List Oat Cleansing Balm (150ml)
* The Inkey List Caffeine Eye Cream (15ml)
* The Inkey List Polyglutamic Acid Serum (30ml)
Nyt mulla toki on sy-voiteita ainakin pariksi vuodeksi, kun sieltä 3+1:iltä ostin mm. sen HideHeren 25ml jätin :D.

Ja en taaskaan pystynyt jättämään puhdistusöljyjä rauhaan, vaan piti kuitenkin uusi ostaa testiin...
Eli se oli tuo 100ml Evolve Kalahari Dream Cleansing Oil, jota myös monina aiempina kertoina olen katsonut sillä silmällä. Vähällä oli, ettei tuokin ehtinyt loppua kesken kaiken :D.
Vuosia olen tuijottanut myös tuota 100ml Cosrx Advanced Snail 96 Mucin Power Essence hoitovettä, joten otin senkin nyt testiin.

Viimeisenä meikit.
Tosin itseni mielestä en ollut tilaamassa matta-Fix+:aa, mutta näköjään en nähnyt kunnolla :p.
Katsotaan, toimiiko tuo siveltimien kostuttamiseen niin kuin olen "normi" versiota käyttänyt. Pitää varmaan yrittää opetella käyttämään myös kasvoille :D.
Ripsiväriä piti ostaa tuubi varastoon, kun nykyisillä en ehkä syksyyn asti pääse.
Jälleen halusin uutta kokeiluun, niin ostoskoriin lähti sitten Maybelline Lash Sensational Sky High Mascara, 01 Very Black (7.2ml).

Ja siinäpä ne oli!
Ei tullut sittenkään huono kuukausi, sillä purkkeja on loppunut myös todella hyvin!
Kuukautta on edelleen jäljellä ja varovasti uskallan ennustaa vielä muutaman jutun loppuvan, niin saatan jopa miinukselle päästä!
Ei siis sittenkään tarvitse kovin huonoa omaatuntoa potea näistä tämän kuun tunneshoppailuista :p.
Katsotaan, jos nyt paremmin saisin tänne postailtua tämän loppukuun aikana, niin saisi pienemmissä erissä esiteltyä nuo loppuneet.
Miumoi <3

sunnuntai 7. huhtikuuta 2024

Sokos 3+1 Päivät Kevät 2024

Heipsheips!
Niin kuin eilen lupailin, niin tänään olisi vuorossa ensimmäiset shoppailurepsahdukset.
Tavattiin tosiaan tuossa torstaina ystäväni TP:n kanssa ja suunnattiin Sokoksen 3+1 Päiville.
Itselläni oli pääasiassa tarkoitus täydentää vitamiini-varastoja, mutta muutamat jutut katsoin myös kosmetiikka-puolelta :p.

Ja nämä olivat ne mun kosmetiikka-ostokset. Ei kovin paha :p.

Dödöjä mulla on 2kpl Löwengripejä ja 1 Avonin sekä käytössä viime syksynä ostettu Cliniquen roll-on eli akuuttia tarvetta ei olisi tässä vaiheessa Rexonalle ollut. Halusin kuitenkin kesää silmällä pitäen ottaa tuon, kun Rexona nyt vaan on itselläni aika ylivoimainen :).
Nykyistä Pan Stikia käytän siveltimellä jämiä kaivellen. Käytän tuota lähinnä peitevoiteena eli ne jämätkin varmasti kestää muutaman kuukauden siinä käytössä, mutta en ole varma, kestääkö odottaa lokakuulle, niin ostin nyt varastoon uuden.

Nämä itselleni aiemmin tuntemattoman HideHere-merkin tuotteet oli halpoja (5,90e), niin aattelin ottaa kokeiluun!
Essencen listasin mini-kooksi, koska pussi on 25ml (ja monesti nuo hoitovedet ovat noin 100ml luokkaa). Tällekään ei olisi akuuttia tarvetta ollut, vaikkei hoitovesiä enää varastossa olekaan.
Tämä nyt oli sellainen hetken mieliteko ja "haluan kokeilla"-tuote, joten otin mukaan.
Suhteellisen nopeasti tuo tulee ehkä kulumaan, kun en ole ihan sinut tuon suuaukon kanssa. Illalla hurahti kädelle varmaan viikon käyttömäärä ja tänä aamuna tippui lavuaariin ainakin 2 kerran käyttömäärä (mitä siis itse yleensä laitan kerrallaan).
Kunhan opin annostelun/pussin puristelun, niin on oikein pätevä tuote noin muuten :D.
Silmänympärysvoidetta mulla on vaan se 3ml minikokoinen Bobby Brown purkki käytössä, niin otinpa halvalla kokeiluun tuon sy-voidepussinkin. Sekin on tosiaan 25ml kokoinen eli sitä saa käyttää nyt ikuisuuden :D. Annostelu onnistui onneksi helpommin, kun oli jämäkämpää voidetta, mutta pienempi suuaukko olisi tuohonkin kyllä parempi.
Mutta hyvät ensifiilikset näistä kuitenkin on!

Viimeisenä sitten taas ei-tarpeellista, mutta "haluan kokeilla uutta merkkiä".
Kuitenkin jälleen kesää silmällä pitäen oli mukava hoksata tuo Hello Sunday-merkin SPF50 silmänympärysvoide, kun ei meinaa aurinkosuojaa olla noissa normaaleissa sy-voiteissa!
Eli aurinkoisina päivinä tulee käyttöön.
Sama perustelu myös seerumille, vaikkei sinänsä seerumille ollutkaan tarvetta.
Mielenkiintoista päästä kokeilemaan SPF45-seerumia, vaikka toki mulla on vielä jäljellä sitä Hawaian Tropic-kasvovoidetta kesäksi (ja aion käyttää sen loppuun :p).

Ei siis kovin pahasti lähtenyt mopo keulimaan, vaikka se fiilis olikin vaarana :p.
Toki pidin mielessä, että aion tietyt jutut yrittää saada Hullareilta tilattua, kun ovat siellä halvempia. Kiva siis, että sain sen äänen pidettyä kuuluvana pääni sisällä :p.
Mutta nyt taidan lähtä lapioimaan vähän lunta pois kulkuväyliltä... Uusi lumi on vanhan surma, vai miten se nyt menikään... Jopsa se kevät tämän jälkeen pääsee kunnolla alkamaan!
Tänne taitaa tulla seuraavaksi loppuneiden esittelyä! Tosin mullahan on vielä ne parit viime vuoden luomivärien esittelytkin odottamassa :D. Hyvä sauma olisi nyt nekin tehdä!
Palaillaan siis asiaan!
Miumoi <3

lauantai 6. huhtikuuta 2024

Ennustus-katsaus, Huhtikuu 2024

Heissan!
Niinpä se taas meni tämä postaus pidemmälle kuin suunnittelin alunperin :p.
No syistä valitan lopussa, niin käydään nyt asiaan eli Huhtikuun mahdollisiin loppuviin tuotteisiin.

Hiustuotteita pengoin kasaan nämä ja kuvasta jäi pois kellarin kylppärin hiusnaamio, joka on kyllä aivan loppumaisillaan.
Jos tuon Wellan hoitoaineen saan käytettyä, niin otan naamion jämät tuohon keskikerroksen kylppäriin käyttöön.
Nuo Oriflamen mininaamiot ovatkin nyt lähinnä "toivotaan, toivotaan"-listalla, mutta eipä sitä tiedä, vaikka edes toinen niistä loppuisikin :p.
Avonin hiusseerumin huomasin olevan aika vähissä, joten yritän sen saada pois hyllystä.
Ja tuo perhanan Tigi :D. En ala, jos se ei nyt lopu :p.

Sitten kroppatuotteet.
Ei ehtinyt Lumenen käsivoide enää loppua töissä, joten toin sen kotiin jalkavoiteeksi.
Katsotaan, ehdinkö sen takia Oriflamen Tender Care-voiteita käyttää loppuun.
Suihkeet on pääasiassa vessatuoksuina, mutta oon Sensesiä käyttänyt myös kropalle. Molemmat ovat todella vähissä, joten ehkä onnistuu!
Pumppupullo loppuu ja itse asiassa on loppunut jo :p.
Tuon Avonin Vanilla on suihkussa käytössä, mutta aattelin tässä välissä käyttää täyttöpumppua käsien pesuun, niin täytän sitä tuolla vanillalla sitä mukaa, kun tyhjenee.

Sitten hoitotuotteet kasvoille.
Oon varovaisen positiivinen kaikkien suhteen.
Tuon kangasnaamion käytän, kunhan saan nuo seerumit ensin pois eli se on ehkä ainoa, joka ei vielä tässä kuussa tule käyttöön :p.

Viimeisenä meikkituotteet.
Nuo rajauskynät saan pois, jos vaan nyt saan meikattua niin, että nuo tulee käyttöön usein :D.
Epävarma on tuo vihreä sävyn neutraloija, sillä se on yllättävän riittoisa nyt, kun käytän siveltimellä.
Voi siis olla, että se on vielä toukokuussakin mulla :p.
Lisäksi on tässä parin päivän aikana tullut esiin eräs yllätystuote, joten katsotaan, miten sen kanssa käy!

Tässäpä olisi tämänkertaiset purkit!
Lähden yrittämään ainakin 23 täysikokoista ja 6 minikokoista tuotetta.
Oi että olisi ihana määrä, jos kaikki toteutuisi <3.
Plussaakin on nimittäin tulossa tässä kuussa varmasti...

Mullahan kävi nyt alkuviikosta niin, että sain sitten diabetes-diagnoosin... 
Kaikista eniten tässä v*tuttaa se, että olisin saanut tämän ehkä hallintaan vielä 4 vuotta sitten, kun arvot oli lievästi koholla... Toki elämä silloinkin tapahtui, mutta ärsyttää... Ja ehkä vielä viime kesänäkin olisi voinut jotain tehdä, kun selviä oireita tuli (muun muassa järkyttävä jano kuukausi kaupalla ja se hiusten lähtö)...
Noh, enääpä se on turha rykiä, kun p*ska on jo housuissa. Oli tämä toki odotettavissa, mutta toivoin pääseväni edes sinne neljänkympin "huonommalle" puolelle ennen diagnoosia... No en päässyt.
Nyt sain siis mittarin arvojen seurantaan ja ensimmäisen lääkkeen. Vielä on selvittelyssä kumpaa tyyppiä tämä on ja musta otettiinkin taas putkitolkulla verta lisäkokeisiin. Lisäksi tässä on verenpaine-seurantakin (joka on onneksi oikein hyvä) ja sydänfilmissäkin pitää vielä käydä ilmeisesti sukutaustan takia...
Maanantaina oon vähän viisaampi taas, kun on ensimmäinen diabetes-hoitajan aika.
On tämä ollut melkoista myllerrystä pään sisällä... Ainakin on helpompi hoitaa tätä nyt, kun työttömänä oon. Samaan aikaan arvoja tarkkaillessa tulee kuitenkin paniikki, että uskallanko edes syödä mitään, kun ei vaan meinaa yhtään lähtä laskuun nuo arvot. Pitäisi toki rauhoittua, kun varmasti menee oma aikansa ennen kuin lääke alkaa vaikuttaa ja sitten toivottavasti alkaa arvotkin tasaantua.
Sekin vaan ärsyttää, kun nyt joudun odottamaan myös tuon näköni kanssa, että muuttuuko se lääkkeiden vaikutuksesta takaisin viime syksyiseen ja vekslaamaan vanhojen ja "uusien" lasien kanssa... 
Niin turhauttavaa on tämä kaikki...

Niinpä päädyin toissapäivänä shoppaamaan Sokoksen 3+1 Päiviltä jotain "pientä", kun tavattiin ystävän kanssa...
Ei tullut onneksi pahoja plussia kuitenkaan, mutta aion ensi viikolla yrittää tilata muutaman jutun myös Hullareilta, kun ne oli siellä Sokosta halvempia.
Tämä tulee olemaan osin tunneshoppailua, mutta nyt mä vaan tarvitsen tätä, kun kerran mun pitää luopua kaikesta makeasta ja suklaasta, enkä pysty enää edes ruuasta nauttimaan samalla lailla kuin ennen...
Elämä on ollut nyt varsinkin viimeisen kuukauden ajan niiiiin p*skaa varsinkin terveyden kanssa, että en aio nyt tämän suhteen ajatella järkevästi, vaan annan mielihalulle periksi ja tilaan muutaman ei-tarpeellisen purkin lisää ihan vaan piristämään mieltä.

Eli ehkä jo huomenna on tulossa Sokoksen shoppailun tunnustukset!
Ihme kyllä nyt on myös loppuneitakin tullut jo 3 purkkia tähän mennessä eli kerrankin ihan kohtuullinen alku tälle kuulle! Niin ja sainhan mä yhden pannunkin myös näkyviin! Se oli siitä KVD-korostuspuuteri-paletista sininen sävy. Uskoisin, että tässä muutaman kuukauden aikana saan myös vihreään ja violettiin pannut näkyviin ^_^. Nyt myös entistä enemmän haluaisin saada sen pinkin sävyn käytettyä loppuun asti, onneksi vuotta on vielä jäljellä!
Eli ei tämä kuukausi kovin huono tule olemaan! Palaan ruotuun taas ensi kuussa, kun tämä kaikki alkujärkytys hälvenee :p.
Mutta palaillaan asiaan ehkä huomenna!
Miumoi <3

maanantai 1. huhtikuuta 2024

Deck of Panning-projekti, Päivitys nro20, Huhtikuu 2024

Hellouuu!
Nyt on velvollisuudet hoidettu tälle päivää, niin pystyy taas kosmetiikkaan keskittymään hetkeksi :D.
Vaihteeksi ollaan aikataulussa eli kiva katsoa tuttu Deck of Panning päivitys nro 20 Huhtikuulle!
Tuttuun tapaan Täällä Intro-postaus ja Täällä Päivitys nro 19. Kortit on katsottu uudestaan pyöritetystä Maaliskuun pelialustasta, joka oli tullut saataville kuun puolessa välissä.

Tällä kertaa sain 3 tavoitetta täyteen.

Too Facedin korostuspuuteri oli helppo, mutta Duo-luomivärin ja KVD Beauty mono-luomivärin kanssa meinasi tulla kiire.
Olisin Alima Puren luomivärinkin tavoitteen saanut halutessani täyteen, mutta en halunnut joka päivä tehdä viimeisellä viikolla harmaata meikkiä :p.
Colourpopien käyttö jäi toiveesta huolimatta aivan onnettomaksi; Telepathya käytin 3 kertaa ja Weenietä 2 kertaa... Ovathan nuokin määrät toki tyhjää parempia. En ottanut tuon takia vielä vertailukuvaa, katsotaan, tulisiko käyttöä enemmän nyt tässä kuussa, niin vertailukuvassa olisi enemmän järkeä :D.

Tarkoituksena oli nostaa 3 korttia, mutta kortit päättivätkin sitten toisin :p.

Tässä siis Huhtikuulle tuotteet Excelissä.
Yllätyksettömästi Telepathy ja Weenie jatkavat edelleen. Jospa nyt saisin vähän enemmän käyttökertoja niille...
Alima Pure-luomivärin saan varmasti pois tässä kuussa.

Ensimmäisenä korttina nousi Ruutu 10, joka oli "Vacation/Travel" eli tuote, joka muistuttaa matkasta, matkakokoinen tuote tai on ostettu matkalla.
Tylsästi otin taas tähän tämän vuonna 2013 Turkin matkalta ostetun Golden Rose-nelikkopaletin.
Saapa tällekin taas 10 käyttökertaa :).

Seuraavaksi tuli Risti Jätkä eli "Powder Product".
Seuraava korostuspuuteri käyttöön ja se oli tämä vanha Colourpop x My Little Pony Highlighter, Trickles.
Käyttöä tutut 10 kertaa.

No sitten nousi pakasta Ruutu Ässä, jolloin piti siis nostaa 2 korttia :p.
Ensiksi tuli Pata 4, joka oli "Glittery". Tähänhän ei voinut valita muuta kuin Clionadh Cosmeticsin multichromeja :D. Tämä oli myös lähellä tuota toista korttia, niin siksikin päädyin näihin.
Eli vuoden 2022 Black Friday-ostoksina oli muun muassa nämä 3 sävyä eli Niello, Diadem ja Coronation. Varmasti saa näistä kivoja yhdistelmiä noiden muiden luomivärien kanssa :).
Tavoitteeksi 5 käyttökertaa jokaiselle sävylle.
Viimeisenä korttina tuli Pata 8, joka oli "This time last year" eli tuote, joka on tullut elämään vuosi sitten.
Katselin, että tammikuussa tuli BeautyBay-tilaus, jossa oli Lethal-luomiväri. Sitten toukokuussa tuli Goodieboxista tuo Realher Eye Am Strong Definer Brow Pencil kulmakynä, joka on Pannu-projektissakin mukana. Päädyin siis tuohon kulmakynään ja yritän saada sen nyt käytettyä pois, niin edistyy pannu-projektikin :p.

Jospa nyt saan kaikki muut tavoitteet täyteen (super shockeja lukuunottamatta), niin saan taas 3 korttia nostaa toukokuulle.

Tallaista siis tällä kertaa!
Ennuste-kuvatkin on jo otettu, joten se tulee sitten seuraavaksi ^_^.
Nyt lähden ruuan tekoon, niin palaillaan todennäköisesti huomenna asiaan, nyt kun mulla on vain aikaa kotona :p.
Miumoi <3

sunnuntai 31. maaliskuuta 2024

Yhteenveto Maaliskuu 2024

Heips!
Äkkiä se tuo aika vaan kuluu, taas yksi kuukausi mennyt lähes huomaamatta ja kesäaikaankin siirryttiin!
Niin kuin eilen lupasin, niin nyt olisi Yhteenvedon aika!
Aloitetaan taas tuttuun tapaan miinuksista:

-Avon Care Revitalising with Banana Hand Cream (75ml)
-Giorgio Armani Sí Eau de Parfum (1.2ml näyte)
-Avon Secret Fantasy Midnight Eau de Toilette (0.5ml näyte)
-Dermosil Skin Solutions Winter Glow Facial Serum (30ml)
-Avon Nail Experts Fresh Aloe Cuticle Gel (15ml)
-Avon Nail Experts Gel Strength Base Coat (12ml)
-Avon Nail Experts Strong Results (12ml)
-Trind Nail Repair Natural (4ml mini)
-Avon Clearskin Blemish Clearing Patches (12 tarraa)
-Lancôme Youth Activating & Light Infusing Eye Cream (5ml mini)
-Avon Senses Dancing Skies Shower Cream (250ml)
-Urang Natural Cleansing Oil (150ml)
-Dermosil Holly Jolly Winter Fruits Hand Cream (40ml mini)
-Cosrx Propolis Synergy Toner (150ml)
-Ziaja Antioxidation Acai Berry Micellar Cleansing Face Scrub Gel (200ml)
-Clinique All About Eyes Eye Cream (5ml mini)
-Yves Rocher Bourbon Vanilla Bath & Shower Gel (50ml mini)
-Batiste Ocean Breeze Dry Shampoo (200ml)


Yhteensä 11 täysikokoisella ja 5 minikokoisella tuotteella sekä 2 näytteellä vähentynyt.
Sitten plussat:

+Sence Energise Shower Foam (200ml)
+Ivy Aïa Face Toner Hydration Mist (50ml mini)
+Giorgio Armani Sí Eau de Parfum (1.2ml näyte)
+Oriflame Love Nature Simple Joys Shower Gel with Organic Pineapple (250ml)
+Oriflame Love Nature Simple Joys Shower Gel with Organic Red Apple (250ml)
+Oriflame Love Nature Caring Shower Cream with Organic Oat & Apricot (250ml)
+Oriflame Love Nature Sweet Delights Shower Cream with Organic Cacao Butter & Peppermint (250ml)
+Oriflame Love Nature Nourishing Liquid Hand Soap with Organic Cacao Butter & Coconut Oil (300ml)
+Oriflame Love Nature Caring Fragrance Mist with Organic Oat & Apricot (200ml)
+Oriflame Love Nature Tropical Blend Fragrance Mist with Organic Mango & Passion Fruit (200ml)
+Oriflame Love Nature Repairing Hair Smoothie Mask with Organic Papaya (30ml mini)
+Oriflame Love Nature Strengthening Hair Smoothie Mask with Organic Banana (30ml mini)
+Oriflame Tender Care Rasberry Multi-purpose Balm (10.5ml)
+Oriflame Tender Care Green Apple Multi-purpose Balm (10.5ml)
+Oriflame Tender Care Passion Fruit Multi-purpose Balm (10.5ml)
+Oriflame Love at First Sight Hand Cream (75ml)
+Oriflame OnColour Big Lash Mascara, Black (8ml)
+Oriflame HairX Fall Defence Anti-hairfall Hair Amplifier (150ml)
+Oriflame Duologi Anti-flake Purifying Scalp Scrub (75ml)
+Oriflame Duologi Fall Resist Shampoo (10ml näyte)

Yhteensä 14 täysikokoisella ja 3 minikokoisella tuotteella sekä 2 näytteellä lisääntynyt.
Nettona Maaliskuussa varastoihin tuli 3 täysikokoista tuotetta, mutta se myös vähentyi 2 minikokoisella tuotteella.
Omasta mielestäni meni oikein kivasti tämä kuukausi, toki nuo kynsituotteet "pelasti" paljon.
Kyllä mua kieltämättä hieman harmittaa, että kulutukset on hidastuneet melko paljon viime aikoina ja tuotteet, joiden kuvittelen olevan todella vähissä, ei vaan lopu millään :D.
Nooh, onpahan tavoitetta taas huhtikuulle, pitää yrittää ajatella positiivisesti!
Taidan alkaa seuraavaksi kuvaamaan ennustus-postausta varten purkkeja, niin jospa se vähän piristäisi!
Toivon kovasti, että huhtikuussa ihan oikeasti loppuisi tuotteita vähintään saman verran.
Pidetään peukkuja pystyssä :D.
Miumoi <3

Suositut tekstit